Eilen tuli käytyä ystävien kanssa Lahdessa ostoksilla. Päätettiin mennä Lahteen junalla sillä se tuli paljon halvemmaksi kuin bussilla meno Helsinkiin.
Vaatteita eikä kenkiä kaupoista löytynyt (niitä oli tarkoitus etsiä), mutta 3 kynsilakkaa tarttui mukaan Kicksistä. Niistä tulossa kuvat.
Pitkästä aikaa seeprakynnet ja tällä kertaa kesäisessä kuosissa. Nämä olivat todella vaaleat ja raikkaat, mutta ehkä jopa liian vaaleat sillä kuviota ei melkein näkynyt. Tykkäsin, ja pitää kokeilla uudestaan, mutta vähän tummemmalla lakalla.
Lakkoina oli siis alla Wild and crazyn Montana ja Uusi Konadin vaalea minttu erikoislakka joka on ostettu Virosta. Seepra raitoihin tuli käytetty m57 laattaa.
Thursday, June 30, 2011
Monday, June 27, 2011
Tuplasti kimmeltävää
Torstaina tuli kotiuduttua 2 päivän Tallinnan matkalta hyvillä mielin. Matkassa olin äitini kanssa ja Tallinnaan menimme lempibändini takia eli 30 seconds to Marsin keikalle. Keikka oli mahtava ja haluan sinne takaisin.
Tallinnasta tuli hankittua uusi Konadin lakka sekä laatta. Lakan väriksi tuli valittua vaalea minttu ja laatta on m60.
Olen halunnut pitkään kokeilla ranskista kahdella värillä tai tuolleen, että koko kynsi on eri värillä kuin tippi. Jossakin näin sitten hololakoilla tehdyn ranskiksen joten piti omat hololakatkin kaivaa esiin. Loppu tulos oli sitten tälläinen.
Tykästyin tähän todella kovasti. Värit sopivat hyvin yhteen ja kimmelsivät todella söpösti. Joskus pitänee kokeilla uudestaan.
Lakkoina tässä lakkauksessa oli Evelinen Holografic lakat 405 ja 412. Tuota lilaa lakkaa alkaa olemaan jo aika vähän, tai raja menee tuolla sinisen palkin kohdilla. Näitä en ole pitkään aikaan löytänyt Robinhoodista, mistä nämä on ostettu.

Monday, June 20, 2011
Kaikki lakat part.1
Olisi aika taas esitellä kaikki lakat ja niitähän on suurempi määrä kuin viimeksi. Tästä pääsee viime postaukseen. Oli pakko jakaa nämä 2 postaukseen koska noita on ehtinyt kertyy ihan kiva määrä ja tästä olis tullut oikee maraton postaus jos olisin laittan kaikki kuvat tähän yhteen.
Mutta aloitetaas:
Hilelakat:
- Miss Selene, 173
- Mavala, Glitter red
- Wet'n wild (Wild Shine), Halucinate
- Wild and crazy, 69 Silverbell
- Yes Love, 12
- Yes Love, 6
- Ivsty, 43
- Gosh, Bright passion 585
- Kiss nail art
Nudet ja korallit/persikat:
- Nivea (Manicure naturals), Apricot
- Merkitön
- French beige
- Models Own, Nude beige
- Yes Love, 244
- Wild and crazy, Baffin bay
Graffiti/Cracked:
- Depend, 5002
- Depend, 5005
- IsaDora, Graffiti nail top, 805 Spraycan blue
- IsaDora, Graffiti nail top, 802 White art
- IsaDora, Graffiti nail top, 801 Black tag x2
Metalli/harmaat/valkoiset:
- Casuelle, Metallic
- Wet'n wild (Wild shine), Metallica
- La Femme Beauty, 100 Grey cream
- Depend, 170
- French white
- Wild and crazy, Montana
- Depend, 031
- Kiss nail art
Mustat:
- Kiss nail art
- Yves Rocher, 91 Noir intense (Voimakas musta)
- Wet'n wild (Wild shine), Black creme
- H&M, Moonless night
- Eveline (Party colours), 470
- Depend, 039
Konad
- Valkoinen
- Sininen
- Punainen
- Top coat
- Valkoinen
- Musta
Näit ei ois tartten laittaa, mut varmuuden vuoks.
Päällys/matta ja muista kuvista unohtuneet:
- Wild and crazy, Hardener
- Depend, Quick & Shine Top coat
- Depend, Protective Base coat
- Mavala, Minute Quick-Finish
- Depend, 035
- Depend, 172
- Cesars Matte Top coat
- IsaDora, 605 Matte Top coat
- Cesars Secrets Kynsinauhaöljy, Ananas
Edit. Tätä postausta on tullut kirjoiteltua pitkin viikkoa, mutta nyt 27. päivä sain sen viimein julkaistua. Toinen osa tulossa mahdollisimman pian.

Friday, June 17, 2011
Postaamatta jääneitä lakkauksia
Aina välillä syntyy ei niin hienoja lakkauksia tai lakkauksia joita ei saa kuvattua helposti. Tässä olisi pari rästiin jäänyttä lakkausta tältä ja edelliseltä kuukaudelta.
Kukka kynnet on tehty samalla tavalla kuin edellisen postauksen ruusut. Keskisormessa ei ole muuta lakkaa kuin nuo ruusun lakat ja päällyslakka. Siitä jäi alus- ja värilakka kokonaan pois sillä tarkoitukseni oli ensiksi vain harjoitella niiden tekemistä, mutta ruusut onnistuivatkin ihmeen hyvin ja saivat jäädä. Muissa kynsissä on Mavalan La Paz lakkaa sekä päällyslakkaa.
Salama kynnet, nämä olivat aivan ihanat ja suuri rakkaus. Nämä kynnet sopivat myös kun samana päivänä ukkosti ja salamoi todella upeasti. Kuvassa vaan vähän huonon näköiset, mutta kuten yleensä kynnet olivat paljon paremman näköiset luonnossa.
Näissä alla oli jotain Yves Rocherista ostettua mustaa lakkaa ja päälle Models Ownin Baby Bluesta. Ekaksi ajatukseni oli laittaa Dependin neon keltaista lakkaa sinisen tilalle, mutta eihän se näkynyt mustan päältä ja vaikka yritin laittaa valkoista lakkaa alle, se ei tuntunut koskaan kuivuvan.
Apuna käyttäen oli Nailsiden tutoriaali, sivulla on paljon muitakin kivoja tutoriaaleja joten käykääpä kurkkaamassa.
Kukka kynnet hopealla pohjalla. Tein nämä kynnet kun halusin koittaa omistamaani Wet'n wildin hopea/metalli lakkaa. Alla on samainen lakka joka esiintyy salama kynsissä eli Yves Rocherin musta lakka.
Päälle töpötin sienellä hopeaa lakkaa ja siihen päälle vielä leimasin kukka kuvion laatasta m51 Mavalan La Plazalla. Tuntuu, että samat lakat pyörivät näissä kynsissä.

Monday, June 13, 2011
Kukkia ruudulla
Eilen oli upea ukonilma, vaikkei se kauaa kestänytkään. Pilvet olivat todella kauniin näköisiä, mutta niistä ei oikein kuvaa saanut.
Tänään sitten jatkui sade ja ystävän kanssa tuli katsottua elokuva.
Mutta nyt vähän aurinkoisempia kuvia.
Ruutu kynnet olivat kivan pirteät ja tykkäsin värimaailmasta kovasti.
Lisäsin kynsiin vielä pari ruusua ja täytyy myöntää, että etusormen ruusut olivat vähän liikaa. Nimettömän ruusu onnistui todella hyvin siihen nähden, että tämä oli ensimmäinen kerta.
Lakkoina tuli käytettyä koko kynteen H&M:n light purplea ja siihen päälle ruutukuvio syntyi laatasta m64 Mavalan lakalla sävyä Deep Blue. Ruusu oli loppujen lopuksi aika helppo tekoinen, oppia otin tästä tutorialista. Ruusun pohjana oli Opin Suzi says feng shui lakka ja terälehdet tein hammastikkua käyttäen Rimmelin tumman lilalla lakalla joka on sävyltään night flight. Lehdet syntyivät myös hammastikulla ja lakkana oli Sinfulcolorsin San francisco.

Saturday, June 11, 2011
Ulkoasun muutosta ja kukkia
Vaihdoin blogin ulkoasua, ja tulihan siitä ihan kiva, mutta hieman totuttelemistahan siihen on kun tuo edellinen ehti olla jo aika kauan. Mutta mitä mieltä te olette?
Pyysin äitiä valitsemaan värin jolla lakkaan seuraavaksi kynnet ja sieltä tuli keltainen lakka. Lakkaa on kaksi kerrosta sillä yhdellä kerroksella siitä ei tullut kovinkaan kaunista jälkeä. Lakka oli siis Beautyuk sävyltä 48 yellow. Kyseistä lakkaa saa/sai ainakin Seppälästä. Kukka kuvion laitoin Konadin laatasta m51.
Kynnet olivat hyvin kesäiset ja samalla söpöt.

Thursday, June 9, 2011
Merta näkyvissä
Kohta on kesälomaa mennyt jo viikko ja lämmintä on ollut, ehkä hieman liiankin, mutta valittaa ei saa.
Nyt kynsi asiaan.
Oikeastaan nämä kynnet syntyivät jo viime viikonloppuna, mutta nyt vasta pääsen postaamaan nämä. Söpöt meri aiheiset kynnet joihin rakastuin todella kovasti. Rakastan myös tuota uutta sinistä lakkaa joka sopii todella hyvin tähän lakkaukseen.
Kivasti ovat muuten kynnetkin kasvaneet :)
Lakkoina näihin meri kynsiin tuli käytettyä uutta Models ownin True blue lakkaa. Leimasin ankkuri kuvion Bundle monsterin laatasta 08 Konadin valkoisella lakalla. Kun en omista sitä dotting toolia niin käytin hiuspinnin päätä pelastusrenkaan tekoon. Ensin puolikas ympyrä valkoisella ja kun se oli kuivunut niin pari punaista viivaa H&M:n punaisella sävyllä Red nail. Loppuun vielä päällys lakka joka ei päässyt kuvaan.

Labels:
Blue,
Bundlemonster,
HM,
Konad,
Models Own,
nail art,
Stamping,
Wild and Crazy
Tuesday, June 7, 2011
Palloja ja viivoja
Kesäloma on kivasti alkanut ulkona ollessa, pyöräillen, kavereiden kanssa jätskiä syöden sekä auringossa makaamisella kirjan kanssa.
Viikonloppuna sain kuvattua kaikki lakkani ja niistä on tulossa postausta, mutta ensin lakkaus jonka värit sain kun kysyin ystävältäni mitä laitan ja vastaus oli että turkoosia, pinkkiä ja mustaa.
Tuo sininen ei kyllä ole turkoosi vaan vaaleansininen, mutta se sopi ideaan paremmin. Tämän kuvan otin kun en vielä ajatellut laittaa palleroita myös mustan viivan alapuolelle, mutta lisäsin ne sitten.
Tässä kynnet ovat sitten täysin valmiit ja täytyy myöntää että tykkään lopputuloksesta todella paljon. Lakkaus on vielä aika yksinkertainen eikä siitä tullut kovin sotkuinen, toisin kuin luulin.
Lakkoina näissä mukana oli Pohjalakkana Anytimen Taika meri, Mavalan La Paz ylemmissä palloissa ja Toulouse Alemmissa. H&M:n u must have this sävy esiintyy myös alemmissa palloissa. Viivan vedin Kiss:in nail art lakalla.

Friday, June 3, 2011
Kokonaisia ja puolikkaita
Nyt olisi enää jäljellä huomis aamuinen totareiden jako ja sitten pääsee taas vähäksi aikaa huilaamaan koulusta. Pariin kuukauteen ei tarvitse kuluttaa aikaansa koulukirjoihin vaan saa viettää aikaa ulkona.
Käteen osui pitkästä aikaa Anytimen oranssi lakka ja sitä oli pakko kokeilla. Tykkään tästä väristä kovasti enkä tiedä miksi se on jäänyt vähemmälle käytölle. Laattana käytin kaveriltani lainaamaa Konadin m64 josta valitsin tuollaisen hauskan kuvion. Vasemman käden nimettömän jätin ilman kuviota ja siihen syntyi ranskis.
Kynnet jäivät kyllä hieman tylsiksi kun nimettömässä ei ollut kuviota joten lisäsin siihen vielä kuvion samaisesta laatasta. Tuo yksi kuvio sai aikaan kivan muutoksen ja kynnet olivat taas kunnossa.
Lakkoina oli Anytimen auringonkukka ja Konadin musta sekä alus- ja päällyslakkana Wild and Crazyn läpinäkyvä.

Subscribe to:
Posts (Atom)