Friday, June 17, 2011

Postaamatta jääneitä lakkauksia

Aina välillä syntyy ei niin hienoja lakkauksia tai lakkauksia joita ei saa kuvattua helposti. Tässä olisi pari rästiin jäänyttä lakkausta tältä ja edelliseltä kuukaudelta.

Kukka kynnet on tehty samalla tavalla kuin edellisen postauksen ruusut. Keskisormessa ei ole muuta lakkaa kuin nuo ruusun lakat ja päällyslakka. Siitä jäi alus- ja värilakka kokonaan pois sillä tarkoitukseni oli ensiksi vain harjoitella niiden tekemistä, mutta ruusut onnistuivatkin ihmeen hyvin ja saivat jäädä. Muissa kynsissä on Mavalan La Paz lakkaa sekä päällyslakkaa.


Salama kynnet, nämä olivat aivan ihanat ja suuri rakkaus. Nämä kynnet sopivat myös kun samana päivänä ukkosti ja salamoi todella upeasti. Kuvassa vaan vähän huonon näköiset, mutta kuten yleensä kynnet olivat paljon paremman näköiset luonnossa.
Näissä alla oli jotain Yves Rocherista ostettua mustaa lakkaa ja päälle Models Ownin Baby Bluesta. Ekaksi ajatukseni oli laittaa Dependin neon keltaista lakkaa sinisen tilalle, mutta eihän se näkynyt mustan päältä ja vaikka yritin laittaa valkoista lakkaa alle, se ei tuntunut koskaan kuivuvan.
Apuna käyttäen oli Nailsiden tutoriaali, sivulla on paljon muitakin kivoja tutoriaaleja joten käykääpä kurkkaamassa.


Kukka kynnet hopealla pohjalla. Tein nämä kynnet kun halusin koittaa omistamaani Wet'n wildin hopea/metalli lakkaa. Alla on samainen lakka joka esiintyy salama kynsissä eli Yves Rocherin musta lakka.
Päälle töpötin sienellä hopeaa lakkaa ja siihen päälle vielä leimasin kukka kuvion laatasta m51 Mavalan La Plazalla. Tuntuu, että samat lakat pyörivät näissä kynsissä.

6 comments:

  1. Jännät noi salamakynnet :D ja ihanat noi kukat♥ teitkö iha ite vai oliko tarra?

    Jos haluut käydä vilkasee :)
    http://kukkakynnet.blogspot.com/

    ReplyDelete
  2. hienoja kynsiä, varsinkin noi kukkakynnet! =)

    ReplyDelete
  3. Kukkakynnet: Kiitos :)) ihan ite tein hammastikulla ja pinnillä x)

    käyn kattoos :3

    Jonna: Kiitos (:

    ReplyDelete
  4. tykkään kans ihan hirveesti noista ruusukynsistä < 333333 ihanaaaat :]

    oon ite joskus ajat sitte tehny tommoset salamakynnet ja tykkäsin kovast :3
    katoin siis mallia sulta.. :o
    ku oot nii hyvä tekee näitä ja käyn melkee joka päivä kattoo et ootko tehny uuet kynnet :D mun mielestä oot paras mitä oon tavannu.. :-------D vaikka joku esim. charming nails, sil on kauheesti kaikkee hienoja kynsiä mut toi sun tyyli tehä noita on mun mielestä paras ja täältä mä saan kaiken inspiraation (-:

    ReplyDelete
  5. Kiitos kovasti tuto-vinkistä, otettu talteen ja varmasti menee käyttöön :)

    -T-

    ReplyDelete
  6. nuunuu: Kiitoksia :)) Wou, kommenttisi piristi mieltäni todella paljon, kiitos♥ Yritän sitten jatkossakin pitää blogia yllä :D

    -T-: Ole hyvä vain :))

    ReplyDelete

I like to read what you think about my manicures, my blog and everything :))