Friday, August 2, 2013

Toisen valitsemaa -haaste

Sonne aloitti uuden haasteen joka kuulostaa todella hauskalta ja erilaiselta. Idea on todella kiva, antaa kynsimaailman ulkopuolella olevan valita itsellesi 2-3 lakkaa joilla pitää tehdä kynnet.
Itse olin tarpeeksi nopeana kommentoimassa ja pääsin toteuttamaan tätä uutukaista haastetta.

Toisen valitsemaa -haaste

1. Pyydä jotakuta (ei toista kynsiharrastajaa, vaan mieluiten joku, joka on vähän pihalla näistä kynsijutuista) valitsemaan sinulle vapaasti 2-3 kynsilakkaa/koristetta/laattaa, joista sinun tulee tehdä kynnet itsellesi.

2. Pyri tekemään kynnet, joissa oikeasti viihtyisit, eli yhdistämään juttuja, joita et ehkä itse valitsisi, mutta joista kuitenkin tulisi loppujen lopuksi ihan kivat. Tai ainakin ota se asenne, että joskus voi tehdä kynnet vähän toisinkin. ;D

3. Muista jakaa haastetta ja toki kertoa eteenpäin, keneltä haasteen sait ja miten haaste menee! :)

Pyysin äitiäni valitsemaan minulle kolme lakkaa. Ihan kaikista lakoista joita minulla oli. Montakohan kertaa sain kuulla siitä kuinka paljon niitä lakkoja oli. Yhdessä vaiheessa huusin vielä, että mistä niitä löytyi lisää. Minulla on lakkoja kahdessa helmerissä, kirjoituspöydän laatikoissa sekä lojumassa kirjoituspöydällä.

Valikoidut lakat:
Flormar - 814
Avon - Night Violet

Aluksi löi hieman tyhjää, miten yhdistän oranssin ja lilan kivasti. Ei nimittäin ihan heti omaan mieleeni tulisi yhdistää näitä kahta väriä.

Mutta täytyy sanoa, että yhdistelmä toimii ja näistä tuli ihanan pirteät.
Lakkasin ensin koko kynnet Chica Boom Boom lakalla, ihana oranssi (swatchit). Rajasin keskelle osan teipillä ja lisäsin kaksi kerrosta Flormaria. Lakkaukseen tuo lisä ilmettä se kuinka hololakkaa on yhdistetty ihan normaaliin cremeen. Lopuksi lisäsin vielä pisteitä Avonin lakalla käyttäen apunani dotting toolia. 

Pitää tästä lähtien yhdistää värejä jotka ovat aivan erivärisiä. Lopputulos voi olla vaikka kuinka mieluisa.

Haastan seuraavat:
1. Johanna
2. misify
3. June
4. mmeri
5. Belegwen

Myöskin kaikki halukkaat ovat vapaita toteuttamaan tämän haasteen :))

10 comments:

  1. wautsi tosi hienot kynnet noinkin erikoisella väriyhdistelmällä:)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Miekin tykkään vaikka ekaksi epäilytti :)

      Delete
  2. Makee lopputulos :) pitääkin pistää toi mieheke avustamaan tässä kunhan kotiudutaan reissusta ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia :)
      Kyllä, saa kunnon tehtävän :D

      Delete
  3. Kyllä niistä tuli kivat ! :)

    ReplyDelete

I like to read what you think about my manicures, my blog and everything :))