Eilen tuli tilattua Mimax:lta hieman tavaraa, niin sanotusti myöhästyneenä joululahjana sekä lahjana uuden vuoden kunniaksi. Mukaan lähti mm. Siirtofolioita, Water decalseja, helmenpuolikkaita.
Ajattelin minäkin toteuttaa tälläisen suosikit jokaiselta kuukaudelta- postauksen, jota on näkynyt jo aika monessa blogissa.
Jotkut kuukaudet tuottivat vaikeuksia valinnoissa, mutta joissain oli niin vähän lakkauksia, että ratkaisu oli helpompi.
Omat lempparit ovat näistä ehkä nuo Tammikuun sekä Joulukuun kynnet.
Ajattelin ensi vuonna kirjoittaa myös englanniksi, sillä olen saanut siitä ehdotuksia erimaalaisilta nettiystäviltäni sekä olen huomannut, että täällä käy välillä ihmisiä myös muista maista.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
Saturday, December 31, 2011
Wednesday, December 28, 2011
31 Day Challenge: Day 8, Metallic
Nyt palaillaan 31 päivän haasteeseen näin joulun jälkeen. Metalli kynsiin piti tietenkin saada jotain metallista ja valitsin metallisen hopean lakan. Muistin nähneeni Nailside- blogissa hienot ja haukat kynnet ja päätin toteuttaa vähän samanlaiset kynnet. Tuloksena oli tälläiset metalliset kynnet.
Tykkäsin lopputuloksesta aika paljon ja nämä näyttivät kyllä aika hyvin metallisilta.
Tältä kynnet näyttivät päivän päästä. Pikkusormen kynsi on ottanut vähän osumaa ja revennyt. Minulla on aina tapana lisätä jotain kynsille ennen kuin poistan lakat. Tällä kertaa halusin vain glitteriä kynsien kärkiin, mutta huomasin kun olin tehnyt yhden kynnen, että sienestä lähtee väriä. Käytin liukuvärjäykseen halloweenina ostamaani pellen nenää jonka olin puolittanut, enkä ajatellut siitä lähtevän väriä. No kynnet saivat sitten vaaleanpunaista. Lisäsin vielä glitteriä sitten koko kynsille.
Lopputulos oli ihan ok, mutta tykkäsin näistä huomattavasti enemmän kuin niissä ei ollut mitään muuta kuin tuo hopea ja mustat viivat.
Lakkoina oli Wet'n Wildin Metallica, jota kynsillä on kaksi kerrosta. Tein viivat Gloden Rosen koristelulakalla sekä pisteet samalla lakalla dotting toolia käyttäen.
Lisäsin China Glazen Snow Globe glitteriä tuputtaen tuolla kuvaan päässeellä nenän puolikkaalla sekä vielä koko kynnelle levitettynä.

Labels:
31 Day Challenge,
China Glaze,
Glitter,
Golden Rose,
nail art,
Silver,
wet´n wild
Monday, December 26, 2011
Joulun kynnet
Toivottavasti kaikki viettivät ja viettävät vielä mukavaa joulua. Itselläni oli ainakin mukava joulu perheen parissa, tuli syötyä paljon suklaata ja muita herkkuja.
Näillä kynsillä mentiin jouluaatto sekä joulupäivä.
Jouluaattona kynnet olivat tänä vuonna vihreät, ja niin ne olivat viime vuonnakin tosin asteen sotkuisempana, glitteriä joka paikassa.
Tykkäsin tästä lakkauksesta kovastikin ja tuo vihreän sävy on todella mieleeni. Tätä lakkaa tulee varmaan käytettyä myös muinakin vuodenaikoina.
Pohjalakkana toimi ihana China Glazen Glittering Garland, joka on todella kauniin vihreä lakka. Lisäsin kärkiin CG:n Snow Globea parilla siveltimen vedolla sekä tuputtamalla sienellä. Lisäsin vielä pari lumihiutaletta ja tähtiä Cesarsshopista tilaamastani tarra-arkista.
Mitenkäs teidän joulunne meni?

Thursday, December 22, 2011
Jouluista tunnelmaa
Ensin tarkoitukseni oli julkaista 31 päivän haasteen kahdeksannen päivän kynnet, mutta ajattelinkin mieluummin julkaista hieman joulu tunnelmaa. Enää kaksi yötä jouluun ja nyt tällä hetkellä nämä joulukynnet ovat kynsissäni.
Kynsillä uusi punainen lakka, joka sopii aika täydellisesti jouluun.
Lisäsin vielä kaikkiin kynsiin paitsi nimettömään kuvioita. Ne täydensivät kivasti lakkauksen ja tykkään tästä paljon.
Ostin vasta tällä viikolla seppälästä 2 eurolla jouluun sopivan lakan. Wet'n Wildin Jezebel lakka on kaunis punainen jossa on myös punaista shimmeriä. Sitä kynsillä 3 kerrosta. Kannattaa käydä katsomassa seppälöistä jos näitä on vielä jäljellä.
Nimettömään halusin vähän säihkettä ja kynnelle pääsikin tuo uusi China Glazen Twinkle Lights lakka joka on kultainen glitter lakka, jossa on myös seassa punaista ja vihreää glitteriä. Se tarvitsi enenmmän kerroksia kuin tuo punainen, mikä on ihan normaalia glitterlakoilta. Kysillä 5 kerrosta lakkaa.
Lisäsin vielä kuviot m71 laatasta Konadin valkoisella leimauslakalla.

Tuesday, December 20, 2011
Mainostusta ja ilmoittelua
My Dream Nails -blogissa on kuluneen vuoden kunniaksi järjestetty todella mahtava arvonta, joka kannattaa käydä katsomassa. Aikaa osallistua tähän on 26. päivään asti. Osallistumaan pääset tästä linkistä.
Ps. Tänään ei ole tulossa enää postausta, sillä en ole vielä ehtinyt kuvata käyttämiäni lakkoja 8. päivän kynsiin, joten ne tulevat paremmalla ajalla, varmaankin jo huomenna.
Sunday, December 18, 2011
31 Day Challenge: Day 7, Black and White
Wuhu, nyt jo 7. kynnet menossa. Aiheena oli mustat ja valkoiset kynnet ja näihin ei meinannut aluksi tulla mitään inspiraatiota, mutta muistin nähneeni jonkun aikaa sitten jossakin vähän tämän näköisen koristelun (sain idean noihin "ruutuihin") ja päätin lopulta toteuttaa sen.
Kynsistä tulikin todella kivat ja tykkäsin niistä vaikka tuo kuvio ei ennen ole innostanut.
Toteutin tuon kuvion reunustamalla alueen, jolle halusin kuvion teipillä ja sitten vain leimasin kuvion kynteen ja poistin teipit. Lopuksi lisäsin hopeaa glitter lakkaa ja päällyslakan.
Mustana toimi Yves Rocherin lakka nimeltä Noir Intense. Leimasin kuvion laatasta m63 Konadin valkoisella lakalla. Reunat koristelin Kiss:in hopea glitter nail art lakalla.
Vasta vähän aikaa sitten postilaatikkoon kolahti paketti. Paketti paljastui Ihanatkynnet.fi tilaukseski ja se sisälsi ensimmäiset China Glazeni.
Ostoskoriini päätyivät Skyscraper Metro- kokoelmasta sekä 3 lakkaa Let it snow- kokoelmasta, jotka olivat Snow Globe, Twinkle Lights sekä Glittering garland.
Tilasin myös liiman siirtofolioille, jota en pääse vielä käyttämään sillä en omista itse folioita, mutta kohta aion niitä tilata.
Kaupanpäälle sain vielä mikrohelmihyrrän, tulikin tarpeeseen sillä minulla noita ei vielä ollutkaan ja olen jo pitkään halunnut kokeilla niitä.

Black,
Konad,
M63,
nail art,
Order,
Yves Rocher
Thursday, December 15, 2011
31 Day Challenge: Day 6, Violet
Nyt on päästy jo haasteen kuudenteen päivään, jonka aiheena olikin lilat kynnet.
Valitsin lakaksi sellaisen, jota en ole ennen käyttänyt. Tämän lakan voitin jo jonkun aikaa sitten yhdessä arvonnassa ja nyt vasta tämä pääsi kynsille asti. Olen kyllä tätä ihaillut pullossa montakin kertaa, mutta aina jokin muu lakka on päässyt tämän edelle.
Tykkäsin lakan koostumuksesta ja väristä todella paljon. Tätä oli helppo levittää ja taas yksi tyytyväisyys lisää näihin Flormarin lakkoihin. Kynsillä tätä on kaksi kerrosta, joten peittävyyskin on hyvä.
Koristelin lakan vielä leimauksilla ja tykkäsin tuloksesta, etenkin tuosta riikinkukosta (joka vain sattuu olemaan väärinpäin). Sulat näkyivät ehkä hieman haaleasti, mutta toisaalta se oli ihan kiva ja toi pientä vivahdetta kynsiin.
Pohjalla on ihana Flormarin lila lakka, joka kuivuu aika nopeasti. Se on sävy numeroltaan 129. Leimasin sulat Models Ownin Mushroom lakalla ja päälle lisäsin Color Clubin Si Vous Please! lakkaa kerroksen. Nimettömään leimasin riikinkukon Konadin helmiäismustalla ja kukon sulat monella eri värillä dotting toolia käyttäen.

Bundlemonster,
Color Club,
Flormar,
Konad,
Models Own,
Purple
Tuesday, December 13, 2011
31 Day Challenge: Day 5, Blue
Nyt päästään taas haasteen pariin. Tällä kertaa vuorossa on siniset kynnet. Halusin kokeilla yhtä lakkaa ihanatkynnet.fi tilauksesta, jonka esittelen vähän myöhemmin.
Kynsille pääsi ensimmäinen China Glazeni. Ihana sinertävä glitter lakka. Kynsillä sitä on 4 kerrosta, oli todella peittävä verrattuna joihinkin Mavalan glitter lakkoihin joita minulla on ollut. Rakastuin tähän todella, enkä halunnut ottaa tätä parin päivän päästäkään pois.
Lisäsin lakan päälle vielä kerroksen toista glitter lakkaa sekä talvisesti (vaikka ulkoilma ilmoittaa muuta) lumihiutaleita. Tykkäsin todella kovasti näistä kynsistä. Lumihiutaleiden söpöydestä vain ei pääse mihinkään.
Alla oli siis China Glazen Skyscraper sekä sen päälle lakkasin China Glazen Snow Globella. Lumihiutaleet tein Models Ownin Baby blues lakalla sekä Konadin valkoisella. Lumihiutaleet ovat laatoista m59 sekä bundlemonsterin laatasta jonka nimeä en muista enkä voi tarkistaa kun annoin sen takaisin ystävälleni.

Blue,
Bundlemonster,
China Glaze,
Glitter,
Konad,
M59,
Models Own
Sunday, December 11, 2011
Pisteitä juhlaan
Tein nämä kynnet Sonnelan synttärikynnet lakkauskilpailuun, mutta en päässyt finaaliin asti.
Aluksi en tykännyt näistä kynsistä kovasti värin takia, mutta seuraavana päivänä nämä alkoivat olla jo ihan mukiin menevät ja kaiken korjasi tuo glitteri.
Joskus pitää kokeilla tätä samaa koristelutyyliä toistekin, mutta ehkä sinisellä pohjalla.
Pohjalla on käytetty 3 kerrosta Color Clubin Pardon My French lakkaa ja liukuvärjäyksen tein H&M:n pinkillä Strawberry Lollipop lakalla, joka uupuu kuvasta. Tein perhosen tai kukan puolikkaat Golden Rosen koristelu lakan siveltimellä ja pisteet syntyivät dotting toolilla. Päällystin vielä kaiken kerroksella Color Clubin Si Vous Please lakalla.
Labels:
Color Club,
Dotting tool,
Glitter,
Golden Rose,
Gradient,
Hand painting,
nail art,
Pink
Friday, December 9, 2011
31 Day Challenge: Day 4, Green
Haasteessa tämän päivän kohdalla oli vihreät kynnet ja halusin ihan perusvihreän lakan. Laatikosta löytyi Opin vihreä Don't Mess With OPI lakka, jota täytyi tässä haasteen osassa käyttää.
Lakka näyttää, jota kuinkin tältä luonnossa, mutta on ehkä hieman vaaleampi. Todella kaunis vihreä ja peitti 2 kerroksella, mutta laitoin vielä kerroksen varmuuden vuoksi.
Koristelin kynnet vielä lopuksi. Puolet kynnestä lakkasin harmahtavalla lakalla ja värien väliin vedin ohuet viivat hopeisella glitter koristelulakalla.
Haluaisin jo lunta, sillä silloin myös ilma kirkastuu ja saisi otettua paljon parempia kuvia luonnonvalossa kuin nyt keinovalossa.
Näillä syntyi tällä kertaa tämä lakkaus. Vihreänä toimi Don't Mess With OPI ja puolet kynnestä väritti Models Ownin Mushroom, joka muuten onkin ihan uusi lakka. Ostin sen Seppälästä kun siellä oli etuna, että jostakin tavarasta -40%. Viivat on tehty Kissi:n nail art lakalla.

Wednesday, December 7, 2011
31 Day Challenge: Day 3, Yellow
Eli todellakin esittelen nyt haasteen kolmannen päivän kynnet. Valitsin keltaiseksi uuden H&M:stä ostetun lakan.
Summer Sunrise on peruskeltainen creme lakka, joka jokaisella olisi hyvä olla kaapissa. Tämä on varmasti hyvä koristelussa, mutta peittävyydessä olisi toivomista kuten kaikissa keltaisissa joita olen kokeillut. Peitti hyvin kolmella kerroksella.
Lisäsin keltaisen päälle vielä kultaista crackle lakkaa, sillä en halunnut pitää lakkaa yksin kynsillä ja halusin kokeilla tuota kultaista crackle lakkaa.
En oikein pitänyt tästä yhdistelmästä enkä muutenkaan ole kultaisen ystävä.
Lakkoina oli näissä piristävissä kynsissä H&M:n Summer Sunrise sekä Flormarin kultainen g10 crackle lakka.
Tuo crackle lakka ei ole mielestäni kovin hyvää sillä sitä pitää laittaa niin paljon kynnelle jotta se kultaisuus näkyy ja silloin muodostuu noita suuria "kraatereita" kynsiin.
Tässä on uusimpia ostoksia, mutta näidenkin jälkeen on tullut ostettua pari lakkaa vielä lisää.
Ensimmäinen mattalakkani! Löysin Orlyn sinisen mattalakan Turun Stockmannilta hintaan 4,95 € mikä ei ollut yhtään huono diili Orlyn lakasta. Tätä on tullut jo kokeiltua ja rakastan tuota matta pintaa jonka se jättää. Samanlaista ei saa omilla matta päällyslakoillani. Lakan sävy on Blue Suede.
H&M:n minilakkojen 4 pakkaus tarttui mukaan Turun H&M:stä. Hintaa sillä oli 4,95 €. Värit ovat sävyltään Summer Sunrise, Pale Violet, Pear Icecream sekä Strawberry Lollipop.
Omalta H&M:ltä löytyi Confetti Kisses lakka, joka on hopeinen glitterlakka jossa on seassa pieniä hileitä sekä pieniä hexagon glittereitä. Tälle söpöläisellä hintaa oli 1,95 €.

Saturday, December 3, 2011
31 day Challenge: Day 2, Orange
Nyt olisi haasteen toisen päivän kynnet esittelyvuorossa, nimittäin oranssit kynnet:
Oranssi on kyllä todella kiva väri kynsillä, mutta jotenkin se sopii ehkä hieman enemmän muihin vuodenaikoihin kuin talveen, mutta ainakin se piristi kivasti.
Kynsillä lakkaa on kaksi kerrosta, mutta silti meinaa näkyä kynnenraja läpi.
Kun lakat olivat päivän olleet oli niihin aika laittaa jotain päälle. Lisäsin mustalla kuvion bundlemonsterin laatasta (en muista numeroa), joka tämäkin on lainassa ystävältä. Haluaisin itsekin hankkia noita bundlenmonsterin laattoja ja etenkin niitä uusimpia.
Oranssina lakkana toimi Dependin 124 joka on ihan perusoranssi creme lakkailman mitään ylimääräistä, mutta eipä se mitään muuta tarvitsisikaan. Leimasin kuviot Konadin helmiäismustalla.

Depend,
Konad,
Orange
Subscribe to:
Posts (Atom)