Friday, November 29, 2013

11 kohdan haaste

Sain Lindalta 11 kohdan haasteen ja päätin nyt toteuttaa sen. 
Lisäsin sekaan myös jo julkaistuja lakkauksia, jottei postauksesta tulisi täysin tylsä vain tekstillä. Postauksiin pääsee kuvan kautta.

Säännöt:
  1. Haastettu kertoo 11 asiaa itsestään
  2. Haastettu vastaa 11 kysymykseen, jotka ovat haastaja on keksinyt
  3. Haastettu keksii 11 uutta kysymystä seuraaville
  4. Haastaja jakaa haasteen seuraaville 11. blogille
  5. Haastetun tulee kertoa, kuka hänet on haastanut ja seuraavat haastettavat

http://laatikollinenlakkaa.blogspot.fi/2013/10/marimekko-unikko-nail-art.html

11 asiaa minusta

1. Rakastan kirjojen tuoksua, etenkin vanhempien kirjojen ♥ Samalla kirjasto on rakas paikka. Siellä voisin viihtyä ikuisuuden.
2. Henkimaailma samanaikaisesti kiehtoo ja pelottaa minua. Esim. käytiin ystävieni kanssa tässä aikaisemmin syksyllä keskellä yötä yhdellä hautuumaalla jossa sanotaan kummittelevan. Olin aivan innoissani sinne päästyäni, mutta se oli kyllä aivan kauheaa sillä hetkellä seistä pimeässä metsässä vain taskulamppujen valossa. 
3. Kynttilöiden poltto on lempipuuhaani syksyisin ja talvisin. Ihanan tunnelmallista.  
4. Tykkään kuunnella sateen ääntä. Se on jotenkin rauhoittavaa.
5. Musiikki ♥
6. Tykkään katsoa animea ja lukea mangaa. Löysin näiden ihmeellisen maailman muutama vuosi sitten ja jäin totaalisesti koukkuun.
7. Olen nyt vihdoin löytänyt sellaisen alan joka todella kiinnostaa minua. Ensi yhteishaussa aion hakea floristin opintoihin.
8. Olen menossa ensi tiistaina ensimmäistä kertaa verenluovutukseen!
9. Lempivuodenaikani on syksy ja kesästä en taas oikein tykkää.
10. Olen huulirasva-addikti. Huuleni rohtuvat erittäin helposti. Ne ovat aina olleet aika helposti rohtuvat, mutta huulirasvan levittäminen koko ajan on edesauttanut oravanpyörän syntymistä, nyt en voi enää poistua kotoa ilman huulirasvaa taskussa.
11. Minulla on yksi tatuointi ja suunnitteilla on tällä hetkellä vielä toinen, mutta sen ottamista vielä lähiaikoina en ole miettinyt. Myös lävistyskuume on nousemassa.  


https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_N6ka61ShG2Ae_sw2Zxwz1CmW2XH8t28St4aZ5OcWews3JwB9n2sKq7uKCgm30tMFYfAyso-GDwuKhdULcbZIHCSwQ2YsaxBBw5u-5dUsrFxtJQyUqmINu_rkrUcg2gxXH-1w_u1mcpw/s1600/feather2.jpg

1. Pidätkö valokuvaamisesta? Omistatko omaa kameraa? 
Tykkään kuvailusta. Itseltäni löytyy kaksi kameraa, mutta puhelimellani tulee kaikista parhaimmat kuvat.

2. Oletko mielestäsi hyvä laulamaan? 
Ihan ok. Kun vähän aikaa laulaa ja alkaa päästä siihen kunnon vireeseen niin sitten ääni kulkee ihan hyvin. Nautin kyllä laulamisesta ja usein laulankin kun ajan autoa tai olen kotona.

3. Millainen musiikkityyli on mieleesi? 
Rock, Hardrock, Punk, Pop Punk, Screamo (vaikka tästä "genrestä" on vääntöä siitä että onko se oikea genre) sekä hardcore.

"Your taste in music is something that develops through experience and is not something you are born with"

4. Jos saisit päättää, olisitko mielummin lintu vai kala? 
Tämä on vaikea. Olen aina haaveillut lentämisestä, mutta myös siitä että pystyisin hengittämään veden alla. Joten lintukala... :D 

5. Minkä näköiset ovat lempi pussilakanasi? 
Varmaankin Iltamuumi- pussilakanat.


http://laatikollinenlakkaa.blogspot.fi/2013/08/sunday-stamping-flower-power.html

6. Käytätkö villasukkia? 
Aina kun olen kotona, villasukat ovat jalassani kesät talvet. Niissä on niin mukava olla ^-^

7. Joulu vai juhannus? 
Joulu! Tarvitseeko sitä edes perustella :Dd

8.Olisitko mielummin normaalipainoinen ja köyhä, vai ylipainoinen ja rikas? En tiedä, pääasia olisi se, että olisin onnellinen :)
9. Minkä puhelimen omistat? 
iPhone 4s, rakas puhelin, mutta muistia on vähän liian vähän :/

10. Pelkäätkö hammaslääkäriä? 
En nyt erityisemmin, tosin pitäisi varata tarkastusaika tässä lähiaikoina. Se on venynyt turhan pitkään.. :D

11. Oletko tyytyväinen asuinpaikkaasi? 
Suht koht. Rakastan tämän kaupungin sijaintia meren lähellä ja uskon, että asuminen sisemmällä maassa voisi tuottaa tuskaa. 

http://laatikollinenlakkaa.blogspot.fi/2013/09/gold-teal.html

Seuraaville kysymykset:
1. Mitä mieltä olet avaruudesta?
2. Mikä on bravuurisi ruuanlaitossa?
3. Viime asia jonka olet ostanut?
4. Pahin pelkosi?
5. Lempituoksusi?
6. Yksisarvinen vai pegasos?
7. Mikä olet tähtimerkiltäsi? Luetko horoskooppeja?
8. Millaisesta sisustuksesta tykkäät?
9. Kuka on lempinäyttelijäsi? Miksi?
10. Mieleisin vuodenaikasi?
11. 10 vuoden päästä...

Haastan seuraavat:
Ine

http://laatikollinenlakkaa.blogspot.fi/2012/11/mint-to-tips.html

    10 comments:

    1. Kiitän vielä tälläkin puolen haasteesta, palailen oman blogin puolella mahollisimman pian tähän. :)

      ReplyDelete
      Replies
      1. Ole hyvä vain :) Odotan innolla vastauksiasi :))

        Delete
    2. Oli mahtavaa päästä lukeen tää!:) Oon kysynyt tosi monelta ton kahdeksannen kysymyksen, ja sulla oli ehdottomasti paras vastaus siihen :)

      ReplyDelete
      Replies
      1. Kiitos sinulle, että sain tehdä tämän :)
        Kiitos kiitos :))

        Delete
    3. Kiva haaste, kiitos siitä - pitää lisätä tonne postauslistaansa tälle kuulle tämäkin :) Hauska tietää enemmän sinusta, meillä on itse asiassa yllättävän paljon yhteistä tämän perusteella :D

      Ps. annoin sinulle pienen maininnan viimeisimmässä postauksessa ;)

      ReplyDelete
      Replies
      1. Ole hyvä! Oho, odotan innolla mitä sinä vastailet kysymyksiin :))

        Huomasin sen tänään. Kiitoksia siitä! En ollut ensin uskoa, että minä pääsin listallesi :3 Pitäisi noita tutoja tehdä tulevaisuudessakin! :))

        Delete
    4. Tattis haasteesta! Vielä on sen verran tuoreessa muistissa tämä 11-haaste, että katsotaan vähän myöhemmin (:

      ReplyDelete

    I like to read what you think about my manicures, my blog and everything :))